Hyvä Sumituuli Oy:n osakas
Olemme tuulivoimalaprojektin loppusuoralla, näin voidaan sanoa. Ruukki Oy/ STX yhteistyö kuvio jouduttiin perumaan Ruukin tiukan aikataulun johdosta. Emme pystyneet vastaamaan heidän aikataulu vaatimuksiin. Muuten hanke etenee edelleen suunnitelmien mukaan Kemin Ajokseen satamassa . Todennäköinen tuleva toimittaja on suuri kansainvälinen moniala toimija. Muut suunnitelmat ovat pysyneet entisinä. Koko on pysynyt 2 Mw tehoisena kuten on ollut alkuperäinen suunnitelma, tornin korkeus on edelleenkin 100m.Tornin rakenne on muuttunut perinteiseen putkitorniin. Tämä mahdollinen tuleva voimala on tuotoltaan todennäköisesti suurempi kuin alkuperäinen suunniteltu laitos johtuen tietyistä
rakenneratkaisuista, .
Sähkön siirtoyhteys kiista saatiin sovittua meidän kannalta järkevästi. Rakennamme voimalalta 20kv siirtoyhteyden alueelle tulevaan 20 kv linjaan ,pituudelta n.800m.Kustannukset ovat kohtuulliset eli pysytään alkuperäisessä budjetoidussa määrässä.
Suurin viimeaikojien työtä aiheuttava asia on ollut oman pääoman hankinta koska hankkeen lopullinen toteutuminen on siitä riippuvainen. Olen käynyt muutamien yksityisten henkilöiden kanssa neuvotteluja heidän osallistumisesta hieman suuremmalla summalla hankkeen rahoitukseen. Neuvottelut on kesken. Toivon niiden johtavan kaikkia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Oman rahoitusosuuden selvittyä hanketta aletaan viemään välittömästi päätökseen.
Nyt sinulla olisi oivallinen tilaisuus merkitä lisää Sumituulen Oy:n osakkeita 31.12.2010 mennessä jolloin osakeanti päättyy jotta saisit parhaan hyödyn tuotannon alettua. Samalla yhtiön pienosakkaiden osuus vahvistuisi entisestään. Olisimme muillekin esimerkkinä että yksikin ihminen voi olla mukana omalta osaltaan vaikuttamassa ilmastomuutokseen.
Terveisin
Sumituuli Oy
Hpj.
Matti Ramlin